keskiviikko 30. lokakuuta 2013

RAULI VIRTANEN VIERAILI PORKKALAN LUKIOSSA YK:N PÄIVÄNÄ



 

YK:n päivänä 24.10. vieraili Rauli Virtanen Porkkalan lukiossa Kirkonkylän toimipisteessä. Hän kertoi pitkästä ja kunnioitettavasta urastaan ulkomaantoimittajana. Virtanen on kokenut maailman kriisejä Vietnamin sodasta aina tämän päivän Syyriaan.

 


Virtanen kertoi pitkästä ja mielenkiintoisesta urastaan toimittajana. Hän on tavannut maailman merkkimiehiä, kuten esimerkiksi YK:n pääsihteerin Kofi Annanin, Etelä-Afrikan entisen presidentin Nelson Mandelan sekä palestiinalaisjohtaja Yasser Arafatin. Kertoessaan työstään Virtanen näytti myös valokuvia vuosikymmenten varrelta.
 
Kuvissa näkyi muun muassa sotien repimiä rauniokaupunkeja, lapsisotilaita sinkojen kanssa, iskuissa vammautuneita siviilejä, lapsia, naisia ja vanhuksia. Virtasen mukaan kauheuksien keskellä kuitenkin näkyi myös ihmisten hyvyys ja epäitsekkyys. Hän toivoisikin, että myös Suomessa voitaisiin ottaa sen kaltaisesta ihmisyydestä mallia.
 
 
 
Virtasen tarinat ja valokuvat olivat silmiä avaava kokemus. On vaikeaa kuvitellakaan, miten hän pystyy tarkastelemaan asioita objektiivisesti ja kertomaan esimerkiksi työtehtävissä menehtyneistä kollegoistaan tyynesti.

Rauli Virtasen vierailu nuoren näkökulmasta oli mielenkiintoinen sekä kunnioitusta ja ajatuksia herättävä. Varmasti moni kuuntelija kiinnostui maailman tapahtumista ja haluaisi nyt lähteä kokemaan itse eri kulttuureja sekä tapahtumia. Itse ainakin kiinnostuin toimittajan ammatista yhä enemmän.


Teksti
Emma Lehtinen
Masalan opetuspiste

Kuvat
Malla Rauhala
Masalan opetupiste

 


Ei kommentteja: