keskiviikko 4. toukokuuta 2016

PIRJO WEST VALITTIIN VUODEN 2016 HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJAKSI


Porkkalan lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja Pirjo West on vuoden 2016 historian ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry on valinnut vuoden 2016 historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi Pirjo Westin, joka työskentelee Porkkalan lukiossa Kirkkonummella. Valinta julkistettiin huhtikuun 9. päivänä HYOL ry:n kevätkoulutuspäivillä Jyväskylässä.

Pirjo Westin valintaperusteena on pitkä ja monipuolinen ura opettajana, opettajan kouluttajana sekä oppikirjailijana. Valintaan vaikutti myös Westin yhteiskunnallinen aktiivisuus – hän on ollut mm. HYOL:n hallituksen jäsen 18 vuoden ajan sekä liiton jäsenlehti Kleion päätoimittaja vuosina 2012–2014. West kuuluu edelleen Kleion toimitusneuvostoon. Pirjo West on ollut tekemässä kolmea oppikirjasarjaa, minkä lisäksi hän on tuottanut runsaasti erilaista opetusmateriaalia erityisesti kansainvälisyys- ja mediakasvatuksen tueksi.

Teksti: HYOL ry
Kuva : Päivi Poutanen 

KIELTEN JA KULTTUURIEN PÄIVÄ 3.3.2016


Porkkalan lukiossa vietettiin kielten ja kulttuurien päivää maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Päivä piti sisällään paljon mielenkiintoisia aiheita, joista oppilaat saivat paljon irti.



Aamu alkoi kirkkonummelaisen kansanedustajan Anders Adlercreutzin hyvin kattavalla puheella, joka käsitteli Kirkkonummella olevaa monikulttuurisuutta.


Adlercreutz avasi opiskleijoille laajasti maahanmuuton historiaa Suomessa ja kertoi omia näkemyksiään nykypäivän maahanmuuttokeskustelusta. Hän korostikin useaan otteeseen, ettei pelolle ja paniikille ole tarvetta. Noin tunnin mittaisen puheen jälkeen Adlercreutzilla jäi onneksemme hieman aikaa yleisön kysymyksien vastaamiseen, ja kysymyksiähän aktiivisilta oppilailtamme löytyi laidasta laitaan.







Kansanedustajan esityksen jälkeen viisi koulumme opiskelijaa saapui lavalle. Jokainen heistä on viettänyt vuoden vaihto-oppilaana ympäri maailmaa, ja vuorossa olikin niin sanottu vaihtaripaneeli – juontajat kyselivät vaihto-oppilailta heidän kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Neljä vaihto-oppilasta oli viettänyt vaihtovuotensa Yhdysvalloissa ja yksi Hollannissa. He kertoivat lähteneensä vaihtoon siksi, että he halusivat oppia uutta niin kielellisesti kuin kulttuurillisestikin.



Kielten lehtori Kaisa Kallio ja Riku Rantala 
Vaihtaripaneelin jälkeen olikin vuorossa ehkä oppilaiden eniten odottama aktiviteetti: Riku Rantalan vierailu. Rantala on tuttu Madventures-ohjelmasta, jota hän on tehnyt yhdessä Tuomas ”Tunna” Milonoffin kanssa. Rantalan värikäs ja humoristinen esitys ei jättänyt ketään kylmäksi, kun hän jakoi kokemuksiaan maailmanmatkailusta. Rantala myös korosti sitä, ettei yksilön tule antaa ennakkoluuloilleen valtaa ja kuinka maailmalle lähtö kannattaa aina. Esityksen jälkeen pääsivät innokkaat opiskelijamme kyselemään kysymyksiään Rantalalta. Näin selvisi mm. se, että Riku ja Tunna löytävät ympäri maailmaa olevat kontaktinsa internetistä ja että Afrikan manner on rikkonut räikeimmin Rikun ennakkoluuloja kyseistä maanosaa kohtaan. Suurimmat kulttuurimokat Rantala kertoi tehneensä mm. Aasiassa, jossa hän on käyttänyt vasenta kättä oikean sijaan. Aasiassa mm. haarukan pitäminen vasemmassa kädessä on hyvin epäkohteliasta.


Opiskelija Dario Taddeo avasi työpajalaisille italian kielen saloja.
Tässä opiskellaan latinan alkeita lehtori Ossi Kokkosen johdolla.
Salissa pidettyjen ohjelmien jälkeen opiskelijat siirtyivät 15:een eri työpajaamme. Työpajoissa opiskelijat mm. opiskelivat eri kieliä aina latinasta venäjän kautta saksaan tai perehtyivät mm. vapaaehtoistyöhön, vähemmistökulttuureihin tai kielipassin tekoon. Jokainen opiskelija vaikutti olleen mielenkiintoisena mukana valitsemassaan työpajassa, ja jokainen paja vaikutti hyvin mielenkiintoiselta.


Senegalilaisen Pape Samin johdolla opeteltiin soittamaan Djembe-rumpua


Espanjalainen tapas-kulttuuri tuli tutuksi kokkailemalla ja maistelemalla.


Kaiken kaikkiaan päivä oli oikein onnistunut, ja jokainen sai varmasti rutkasi uutta tietoa. Päivän aloittanut Adlercreuz sai aamu-uniset opiskelijat hyvin hereille. Tästä oli hyvä jatkaa päivää kohti Rantalan esitystä ja iltapäivän päättäneitä, erittäin mielenkiintoisia työpajoja. Tämä oli virkistävä, hauska ja kaikin puolin erinomainen tapa oppia uusia, mielenkiintoisia asioita!

Teksti: Nelli Lipponen
Kuvat: Janniina Isännäinen, Päivi Poutanen (Adlercreuz, Rantala)

perjantai 19. helmikuuta 2016

PORKKALAN LUKION WANHOJEN TANSSEISSA VAUHTIA JA SÄIHKETTÄ

Porkkalan lukion wanhat tarjosivat loisteliaan tanssi-illan torstaina 18.2 omaisille ja ystäville ja perjantaina 19.2. lukiolle ja yläkoululle. Tansseihin osallistui yhteensä 52 paria ja 104 tanssijaa. Tanssien säestyksestä vastasi Kirkkoharjun orkesteri lehtori Satu Jämsän johdolla.



 


Herra Kaijansinkko  valmiina hurmaamaan yleisönsä.
Tnssien juontajaparina toimi Ida Floessel ja Kasperi Koskivirta.


Juhlan tanssinumeroina olivat Wienervalssi, Lambeth Walk, Salty Dog Rag,
Doublevska Polka, Pas d´Espagne, Cicapo, Do-Sa-Do Mixer, Kehruuvalssi,
Tango Jealousie, Cotton Eyed Joe sekä sokerina pohjalla vanhojen oma tanssi.



Oman tanssin koreografian olivat suunnitelleet Ida Floessel,
Sebastian Jahn, Julia Mörsky ja Joonas Åkerblom,
joka kuvassa keskellä näyttää, miten askelkuviot hallitaan.

                Oman tanssin musiikin oli loihtinut               Laura Haapala ja Jessica Strömberg
                   Dario Taddeo kuvassa oikealla.                      iloitsivat ikimuistoisesta juhlasta.
                 Vieressä viimeisen valssin jälkeen  
        lomatunnelmiin virittäytynyt  Niclas Lindström..

Leif Härkösen ja Lauri Nygrenin harteilla
oli oman tanssin tekninen vastuu.

Teksti Päivi Poutanen
Kuvat Päivi Poutanen, Satu Seppälä

torstai 18. helmikuuta 2016

PORKKALAN LUKION PENKKAREISSA RIEHAKAS TUNNELMA



Porkkalan lukion penkkareita vietettiin iloisissa karnevaalitunnelmissa torstaina 18.2.2016.

Ohjelmassa oli perinteitä ja omintakeisia tempauksia. Opettajat lahjottiin jälleen mielikuvituksellisilla muistoilla itse punotuista helmistä päänraapimispiikkiin tai salaperäiseen rasiaan, jonka sai avata vasta kotona.


Vasemmalla esittävät abi-show´n juontaja Thomas Lindroth ja abi Sakari Salmi
poikkeuksellisen joululaulun, jonka sanat sopivat paremmin abi-risteilyn tunnelmiin.
Oikealla kuuntelee toinen abi-show -mestari Kim Grandén.


Rehtori Matti Autero sai abien muistolahjan Mia Mattilalta.
Lahja oli saajansa nimen mukainen.
Lehtori Heli Puukkoa ja Satu Tarkkia naurattaa kekseliäs lahja.
 Kun abeilla välähtää, yleisöllä on hauskaa.
Opettajat joutuivat tukalaan testiin
ja ahtamaan suunsa täyteen vaahtokarkkeja.
Tehtävänä oli lukea annettu teksti selkeästi ja kuuluvasti.
Onnistuminen oli satunnaista.
Jotkut onnettomat joutuivat kertaamaan läksynsä uudelleen.
 
 Ja karkkeja satoi rekan lavalta yhdessä rapsakan raekuuron kanssa.

 
 Teksti ja kuvat Päivi Poutanen
 
 



torstai 17. joulukuuta 2015

PORKKALAN LUKION PUUROJUHLASSA MAHTAVA MEININKI

Porkkalan lukion perinteistä puurojuhlaa vietettiin torstaina 17.12.2015. Vaikka ulkona satoi vettä kaatamalla, juhlassa saatiin valkoinen joulu yhteislaulun voimin. Ohjelma oli runsas ja monipuolinen: oli upeita musiikkiesityksiä, tietovisa, opettajien esittämä kouluevankeliumi, tuolileikki ja Ilmaisutaidon kurssilaisten huimaksi äitynyt improvisaatioesitys.


Laulukilvan kärkihahmona opiskelijoiden lisäksi
toimi lehtori Tanja Sänkiaho:
" Porsaita äidin oomme kaikki."


Steelband loihti juhlan aluksi upeat soinnit Ennio Morriconen musiikilla,
ja huilussa soi  jazz jouluisin sävelin.


Venla Elonsalon balettiesitys
oli upea ja hienostunut.
Lukuvuoden 2015-2016 mahtavin voltti kuuluu
Johannes Ikkalalle, joka improvisaatiossaan
yllätti itsensäkin.


Tuolileikin voittajan on helppo hymyillä.
 Hopealle jäänyttä lohduttaa juontaja Tommi Tapiovaara.


Kouluevankeliumin opiskelijoina lehtori Jaana Porkka,
 opinto-ohjaaja Satu Seppälä ja lehtori Satu Jämsä.
Nämä laiskat mutta onnekkaat opiskelijat saivat nähdä ihmeellisen valon:
digitalisaation ja Edison-oppimisalustan!

 
Chorus Studiensis viritti juhlamielen kaikelle kansalle.



LUCIAT TOIVAT NAMUSIA PIMEÄÄN AAMUUN

Lucian päivän kunniaksi kiersivät valon lähettiläät jakamassa namusia
aamun hämäriin koulutunteihin perjantaina 11.12.  


 Kaksi hymyilevää poroa valoivat toivoa, että kohta koittaa joulu ja loma!
 

Miespuoliset luciat muistuttivat kovasti antiikin filosofeja tooga harteillaan.


maanantai 7. joulukuuta 2015

23 UUTTA YLIOPPILASTA VALMISTUI PORKKALAN LUKIOSTA



Perjantaina 4.12.2015 vietettiin ylioppilas- ja itsenäisyysjuhlaa Porkkalan lukiossa. Valkolakin sai yhteensä 23 uutta ylioppilasta lukion päivälinjalta ja aikuislinjalta. Lakkiaispuheessaan rehtori Matti Autero iloitsi siitä, että nuoret valmistuivat hyvin ja peräti erinomaisin tuloksin.


Kun airuet Adele Collin ja Ohto Aakko olivat juhlavassa kulkueessa saattaneet abiturientit saliin, esittivät Chorus Studiensis ja pannuorkesteri lehtori Satu Jämsän johdolla kappaleen What A Wonderful World sekä Sibeliuksen juhlavuoden ja itsenäisyyden kunniaksi Finlandia-hymnin, joka sai vaikuttavan taustakaiun pannuorkesterin säestyksestä. Ylioppilaan puheen piti Iiris Nygren, kuuden laudaturin ylioppilas. Iiris Nygren palkittiin myös seuraavien lahjoittajien stipendeillä: Kirkkonummen autokoulu Pro 100 euroa, Ehkäisevä päihdetyö 50 euroa, Kirkkonummen Steelband 30 euroa. Juhlan hienona päätöksenä ennen Maamme-laulua esitti pianisti Iida Mankinen Jean Sibeliuksen Puu-sarjasta osan Kuusi, joka Iidan taitavana tulkintana soi kuulaana ja toisaalta ylevän tummin sävyin.



Rehtori Matti Autero onnitteli puheessaan
uusia ylioppilaita onnistujiksi ja painotti, että
lahjakkuus on myös kykyä tehdä tavoitteellista työtä.

Uudet ylioppilaat Pinja Päivärinta, Perttu Nykänen
ja takarivissä Jimi Lahtinen ja Daniela Heinämaa
 iloitsivat saavutuksistaan.











Ylioppilaan puhe 4.12.2015
Iiris Nygren

Arvoisa rehtori, koulun opettajat ja henkilökunta, arvoisat kutsuvieraat sekä tänään valmistuvat opiskelijatoverini!

Tänään meitä uusia ylioppilaita ja itsenäisyyttä juhlivan päivän päätteeksi saamme huokaista helpotuksesta, sillä vuosien työn takana ollut urakka on saatettu kunnialla päätökseen. Saimme painaa valkolakin päähämme tietäen, että lukiovuosien tuomat kokemukset, ystävät, tiedot ja taidot ovat osaltaan muokanneet meistä viisaampia ja vastuullisempia nuoria aikuisia. Voimme luottaa siihen, että kun jätämme tutun ja turvallisen lukion, voimme rohkeasti lähteä tavoittelemaan unelmiamme.

Lukio on osalle meistä ylioppilaista toiminut siirtymävaiheena, jossa pakollisten kurssien läpi kahlasimme etsiskellen samalla sitä omaa juttua. Toiset meistä taas tiesivät jo lukion alussa, mihin aineisiin haluavat panostaa jatko-opintoja silmällä pitäen. Silti kukaan meistä voi tuskin sanoa, että on pysynyt näiden lukiovuosien aikana täysin muuttumattomana, kun vertaamme itseämme siihen ihmiseen, joka kolme ja puoli vuotta sitten astui Porkkalan lukion ovesta täynnä jännitystä, odotuksia ja toiveita.

Monelle Porkkala lukio oli se helppo vaihtoehto sijaintinsa vuoksi, ja tutut kaverit toivat turvallisuuden tunnetta. Kun tulin lukioon, tunnistin suuren osan kasvoista ja harmittelin hetken, että en pääsisi tutustumaan kokonaan uusiin ihmisiin. Tämä ajatus ei kauaa vaivannut, sillä yksi lukioajan hienoimpia kokemuksiani on ollut tutustua paremmin puolituttuihin tyyppeihin, joista onkin sitten tullut lähimpiä ystäviäni.

Te ystävät olette olleet se voimavara, joka on auttanut pitämään jalat maassa ylitsepääsemättömiltä tuntuvien kurssivuorien, raskaiden koeviikkojen ja vaativien ylioppilaskirjoitusten edessä. Lukiossamme ei ole turhaa kilpailua oppilaiden välillä, mikä on antanut jokaiselle mahdollisuuden hengittää vapaasti - ahtaista käytävistä huolimatta. Täällä olemme saaneet olla oma itsemme, eikä työurakkakaan ole tuntunut sen vuoksi yhtä raskaalta. Kiitos siis Teille, kaikki opiskelijatoverini, näistä vuosista. Olemme ansainneet pienen hengähdystauon ennen seuraavia ponnistuksia.

Suuri kiitos kuuluu myös Teille läheisillemme, jotka olette tukeneet ja kestäneet meitä pitkien koulupäivien ja mahdottomilta tuntuneiden projektien väsyttämiä nuoria. Teidän avulla olemme jaksaneet puurtaa eteenpäin silloinkin, kun emme olisi yksin siihen kyenneet.

Lukiomme mainiot opettajat, Te olette tehneet opiskelusta paitsi mieleenpainuvaa, myös laadukasta ja haastavaa. Teidän avulla saimme puristettua itsestämme enemmän kuin uskoimme olevan edes mahdollista. Saamme myös kiittää koulumme hengen ylläpidosta taidokasta henkilökuntaa sekä tietysti - aina mukana menossa olevaa rehtoriamme, Teitä tohtori Matti Autero.

Lukion aikana olemme saaneet havaita, että mitä enemmän opimme uutta, sitä selvemmin huomaamme, kuinka vähän itse asiassa tiedämmekään. Ylioppilaaksi valmistuminen on vain kasvattanut tiedonjanoamme. Minä ainakin odotan innolla loppuelämän mittaista oppimisen, erehtymisten ja onnistumisten matkaa!


Iida Mankisen tulkitsemana Sibeliuksen pianosävellys Kuusi
sai kuulaan heleät ja syvän tummat soinnit.
Uusien ylioppilaiden iloa vasemmalta Jenna Koivisto, Iiris Nygren, Viivi Suni,
Sineaart Sattayakul, Sven Sakson sekä Daniela Heinämaa.



Chorus Studiensis johtajanaan lehtori Satu Jämsä.
   Adele Collin ja Ohto Aakko johdattivat abiturientit
siniristilipun myötä saliin.
Steelbandin mainiot Jonatan Lipan ja Aleksi Tolvi
saivat Finlandian soimaan ainutlaatuisen jylhästi.


Teksti ja kuvat Päivi Poutanen